perjantai 13. tammikuuta 2017

Juhlavuoden ensimmäiset vauvat ovat saaneet vauvapeiton

Suomi 100 -juhlavuoden ensimmäinen kainuulaisvauva syntyi KAKSissa ma 2.1.17 klo 20.27. Vauvapeitto perheelle toimitettiin sairaalaan to 4.1. Samalla toimitettiin KAKSiin laatikollinen peittoja jaettavaksi niille vauvoille, jotka syntyvät KAKSissa, mutta eivät ole kainuulaisia. Kainuulaisille vauvoille ja perheille peitot jaetaan kuntien neuvoloiden kautta.





Novellikoukkutoiminnan tuottamia vauvapeittoja olivat KAKSille toimittamassa Kainuun Liiton viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki, Kainuun Soten hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä ja Kainuun kirjastojen edustajana osastonjohtaja Paula Alaraasakka. Peittoja vastaanottamassa oli osasto 4:n vs. osastonhoitaja Tarja Pulkkinen. Hän kertoi, että synnyttäjiä KAKSille tulee paitsi Kainuun kunnista myös Siikalatvasta, Pyhännältä, Kuusamosta, Vieremältä ja Iisalmesta. Muita kuin kainuulaisia vauvoja KAKSissa syntyy vuosittain noin parikymmentä. Yhtä aikaa vauvanpeittojen luovutuksen kanssa osasto 4:lle tuli myös Kainuun ammattiopiston 100 lahjaa kainuulaisille -hankkeen edustajat luovuttamaan oman lahjansa ensimmäiselle vauvalle, joten uusi tulokas sai kokea melkoista salamavalojen räiskettä ja mediahälinää.

Syntyvyystilastoja

Vuoden 2016 virallisia tilastoja ei ole vielä saatavilla ja niissä Vaala lasketaan Pohjois-Pohjanmaan tilastoihin. Vuosien 2013-2015 tilastot osoittavat syntyvyyden Kainuussa laskevan:
 
Elävänä syntyneet

2013
2014
2015
Hyrynsalmi
15
15
10
Kajaani
432
424
349
Kuhmo
51
45
52
Paltamo
23
37
18
Puolanka
15
13
7
Ristijärvi
8
6
9
Sotkamo
106
107
86
Suomussalmi
65
53
51
Vaala
20
19
20
KAINUU
735
719
602

Lähde: Tilastokeskus/ Kainuun liitto

Kajaanin neuvolatyön päällikkö Marjo Antikainen välitti tilastoja laskettujen aikojen perusteella arvoiduista vauvoista. Niiden mukaan vauvoja Kajaanissa syntyisi noin kolmisenkymmentä / kuukausi. Tätä vauhtia peittoja ehditään vielä hyvin tehdä tuleville vauvoille.Kajaanissa peittoja on toimitettu keskusneuvolaan, Lehtikankaan neuvolaan ja Lohtajan neuvolaan.


Toimistosihteeri Leila Pietilä pakkasi peittoja lahjapusseihin toimitettavaksi neuvoloihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti