maanantai 22. toukokuuta 2017

Kevään viimeiset novellikoukkutilaisuudet pidetty

Kainuun kirjastoissa on pidetty kevään viimeiset novellikoukkutilaisuudet ja valmiita vauvanpeittoja alkaa olla reilu 650 kpl.
Kajaanissa viimeinen tilaisuus pidettiin ti 16.5.  Kutsuimme novellikoukkutilaisuuteen kaikki talven aikana lankoja hakeneet. Meillä on kansiossa lankoja hakeneiden nimet ja puhelinumerot ja niinpä naputtelimme tekstarikutsut kaikille yli sadalle käsityön tekijälle. Paikalle kesken kevätkiireiden ehti 16 tekijää. Paikalla olivat myös Kainuun soten hallituksen pj. Raili Myllylä ja Kainuun liiton edustaja Pirjo Sirviö. Kahvitarjoilun ohessa käytiin läpi talven aikaansaannosta ja sitten päästettiin toukokuun novellikoukkulukija päätoimittaja Markus Pirttijoki ääneen.
Marjo Antikainen Kajaanin keskusneuvolasta lähetti juuri edellisenä päivänä viestin, että vuoden 2017 tähän mennessä syntyneiden ja laskettujen aikojen luku on 343. Luku saattaa vielä kasvaa joulukuuhun mennessä. Valmiita peittoja Kajaanissa oli tiistaihin mennessä kertynyt 323 ja työn alla on vielä n. 70 peittoa. Mitään kiirettä peittojen valmistamisella ei ole, vaan aikaa on vuoden loppuun saakka.
Markus Pirttijoki ja ahkeria peittojen tekijöitä Kajaanissa

Suomussalmella kevään viimeinen novellikoukkutilaisuus oli ke 17.5 ja siellä luettiin Jari Järvelän ja Rosa Liksomin novelleja. Paikalla oli seitsemän peittojen tekijää. Suomussalmella peittoja arvioitiin olevan valmiina jo oman kunnan vauvoille, vaikka juhlavuoden tarkkaa vauvalukua ei vielä ole tiedossa.

Ristijärven kevään viimeinen tilaisuus oli to 18.5. Siellä on saatu aikaan yhteensä 38 peittoa.
Novellikoukku-iltapäivät ovat kuluneet silmukoiden kevyen syntymisen ohessa kuulumisia ja kirjavinkkejä vaihtaen, kahvitellen ja tietenkin myös novelleja kuunnellen. Tapaamisissa syksystä kevääseen on käynyt yhteensä 13 henkilöä. Ahkerin tekijä on tehnyt jo yli 20 peittoa kotonaan. Hänen mukaansa helpon mallin mukaisen peiton tekeminen kestää 2 ja vaikeamman 3-4 päivää.

Valmiita peittoja paketoituna. Kuva Leila Pietilä


Myös Kuhmossa kevään viimeinen tilaisuus oli to 18.5. Kuhmolaiset ovat valmistaneet jo yli 90 peittoa ja arvio Kuhmon syntyvyydestä juhlavuonna on n. 60 vauvaa. Lukijana Kuhmossa oli Tuula Sarubin-Kyllönen ja hän luki Minna Canthin novelleja.


Tuula Sarubin-Kyllönen lukee ja kuhmolaiset ahkeroivat. Kuva Mervi Sauer.
Vaikka vauvapeittojen tekeminen on loppusuoralla, novellikoukkutilaisuuksia jatketaan ainakin Kuhmossa ja Kajaanissa. Teon alla ei tarvitse olla enää peitot. Vauvapeittoja on tarkoitus jakaa myös ensi vuoden puolella mikäli niitä riittää uusille vauvoille.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuun novellikoukkuteemana oli Maarit Verronen

Huhtikuun novellikoukkutapaaminen Kajaanissa oli tiistaina 25.4. Lukijana oli Kajaaniin paluumuuttanut Ritva Valli. Tapaamisen teemaksi valikoitui kirjailija Maarit Verronen, joka on julkaissut useita  novellikirjoja. Maarit Verrosen novellit kertovat tavallisista ihmisistä ja ilmiöistä ja niihin on saatu muutamalla lauseella mielenkiintoinen loppu, joka usein jättää tilaa mielikuvitukselle miettiä, mitä päähenkilöiden mielessä liikkui.
Novellikoukkuun osallistui tällä kertaa seitsemän innokasta käsityön tekijää. Muutama peittojen tekijä kävi tuomassa oman työnsä ja jatkoi matkaa. Kesän lähestyminen on saanut käsityön tekijät miettimään jo muitakin käsitöitä, mutta vauvapeittoja kertyy kuitenkin tasaisesti.


 

Huhtikuun novellikoukkutapaamiseen mennessä peittoja oli kertynyt 276, joista 186 on toimitettu neuvoloihin. Vuoden 2015 tilaston mukaan Kajaanissa syntyi 349 vauvaa, joten tavoite ei ole enää kaukana. Novellikoukkua on tarkoitus jatkaa ainakin tämän vuoden, vaikka tavoite eli vauvapeitto kaikille syntyville kainuulaisvauvoille saavutettaisiinkin jo aiemmin.
Novellikoukkutilaisuuksissa voi tehdä myös muita käsitöitä kuin vauvapeittoja ja novelleja voi kuunnella vaikka ei kiinnostusta käsitöihin olisikaan. Osa tekijöistä on myös kokenut vauvapeittojen teon muuttuneen jonkinlaiseksi taituruuskisaksi. Iso osa peitoista tehdään kuitenkin ns. isoäidin neliö -peittoina, joiden tekemiseen virkkauksen perustaidot riittävät mainiosti.
Tänä keväänä novellikoukkutilaisuuksia Kajaanissa on vielä ti 16.5. klo 17.30. Sen jälkeen novellikoukku jatkuu syksyllä ja niiden päivämäärät selviävät myöhemmin.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Vauvapeittojen teko jatkuu innokkaasti

Novellikoukkutapahtumia Kajaanissa on ollut tänä keväänä kolme. Lukupaikaksi pääkirjastossa on vakiintunut entisen musiikkiosaston tila, josta musiikkiosasto siirrettiin alakertaan. Nykyisin tilaa käytetään rauhallisena lukusalina, jonne opiskelijat ovat löytäneet tiensä. Helmikuun novellikoukkutilaisuudessa lukijana oli Kajaanin seurakunnan diakonissa Anneli Kemppainen. Hän oli kuullut radiosta innostavan ohjelman saduista ja niiden taustoista. Niinpä hänen teemanaan olivat sadut. Maaliskuun novellikoukkutilaisuudessa lukijana oli Vesa Kaikkonen. Hän luki mm. "Erään savusaunan tarina" Risto Kormilaisen teoksesta "Kivet, kivet ja muita esseitä", Ilmari Kiannon kertomuksia ja Mikko-Pekka Heikkisen erätarinan "Pöytään isketty puukko" samannimisestä kokoelmasta.
Anneli Kemppainen ja kuuntelijat 21.2.17

Vesa Kaikkonen lukemassa


Valmiiden vauvapeittojen määrä on jo yli puolen välin. Kajaanissa valmiina on 227 peittoa, joista 154 on jo toimitettu neuvoloihin. Innokkaimmat peittojen tekijät ovat tehneet jopa parikymmentä peittoa. Kuhmossa peittoja on valmistunut yli 70 kpl ja peittojen tekoa jatketaan vielä ainakin kevään novellikoukkutapaamisissa. Samoin Ristijärvella peittojen tekoa jatketaan kevään ajan. Paltamossa ja Sotkamossa ei ole novellikoukkutilaisuuksia, mutta innokkaita peittojen tekijöitä riittää vielä. Kajaanista toimitetaan lankoja tarpeen mukaan. Puolangalla novellikoukkuja jatketaan vielä kevään ajan ja ehkä vielä syksylläkin. Samoin Hyrynsalmella jatketaan keväällä ja syksyä vielä harkitaan, koska lukijat ovat vähän etsinnässä. Yhteensä maakunnassa on valmiina n. 450 peittoa.
 


Kajaanin neuvoloihin toimitetaan peittoja muutaman viikon välein. Neuvoloiden terveydenhoitajat kertoivat, että peittoja odotetaan kovasti ja ne ovat olleet suosittuja. Terveydenhoitajat ja peittoja saavat perheet myös ihastelevat tekijöiden taituruutta.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Juhlavuoden ensimmäiset vauvat ovat saaneet vauvapeiton

Suomi 100 -juhlavuoden ensimmäinen kainuulaisvauva syntyi KAKSissa ma 2.1.17 klo 20.27. Vauvapeitto perheelle toimitettiin sairaalaan to 4.1. Samalla toimitettiin KAKSiin laatikollinen peittoja jaettavaksi niille vauvoille, jotka syntyvät KAKSissa, mutta eivät ole kainuulaisia. Kainuulaisille vauvoille ja perheille peitot jaetaan kuntien neuvoloiden kautta.





Novellikoukkutoiminnan tuottamia vauvapeittoja olivat KAKSille toimittamassa Kainuun Liiton viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki, Kainuun Soten hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä ja Kainuun kirjastojen edustajana osastonjohtaja Paula Alaraasakka. Peittoja vastaanottamassa oli osasto 4:n vs. osastonhoitaja Tarja Pulkkinen. Hän kertoi, että synnyttäjiä KAKSille tulee paitsi Kainuun kunnista myös Siikalatvasta, Pyhännältä, Kuusamosta, Vieremältä ja Iisalmesta. Muita kuin kainuulaisia vauvoja KAKSissa syntyy vuosittain noin parikymmentä. Yhtä aikaa vauvanpeittojen luovutuksen kanssa osasto 4:lle tuli myös Kainuun ammattiopiston 100 lahjaa kainuulaisille -hankkeen edustajat luovuttamaan oman lahjansa ensimmäiselle vauvalle, joten uusi tulokas sai kokea melkoista salamavalojen räiskettä ja mediahälinää.

Syntyvyystilastoja

Vuoden 2016 virallisia tilastoja ei ole vielä saatavilla ja niissä Vaala lasketaan Pohjois-Pohjanmaan tilastoihin. Vuosien 2013-2015 tilastot osoittavat syntyvyyden Kainuussa laskevan:
 
Elävänä syntyneet

2013
2014
2015
Hyrynsalmi
15
15
10
Kajaani
432
424
349
Kuhmo
51
45
52
Paltamo
23
37
18
Puolanka
15
13
7
Ristijärvi
8
6
9
Sotkamo
106
107
86
Suomussalmi
65
53
51
Vaala
20
19
20
KAINUU
735
719
602

Lähde: Tilastokeskus/ Kainuun liitto

Kajaanin neuvolatyön päällikkö Marjo Antikainen välitti tilastoja laskettujen aikojen perusteella arvoiduista vauvoista. Niiden mukaan vauvoja Kajaanissa syntyisi noin kolmisenkymmentä / kuukausi. Tätä vauhtia peittoja ehditään vielä hyvin tehdä tuleville vauvoille.Kajaanissa peittoja on toimitettu keskusneuvolaan, Lehtikankaan neuvolaan ja Lohtajan neuvolaan.


Toimistosihteeri Leila Pietilä pakkasi peittoja lahjapusseihin toimitettavaksi neuvoloihin.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Juhlavuosi on jo ovella ja tällä vauhdilla tavoite saavutetaan!

Syksyn novellikoukkukokoontumiset Kainuun kirjastoissa alkavat olla tämän vuoden osalta ohi. Hyrynsalmella kokoonnutaan vielä to 22.12 klo 13. Kajaanissa vuoden viimeinen novellikoukkutapaaminen oli viime viikon tiistaina 13.12. Novelleja oli lukemassa Soten hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä. Luettavana oli joulukuvauksia mm. Ilmari Kiannolta, Veikko Huoviselta ja Sari Malkamäeltä. Paikalla oli 16 neulojaa.

Kuhmossa oli to 15.12 vuoden viimeinen Novellikoukkukokoontuminen torttukahvien ja Tiernapojat kuvaelman siivittämänä. Kristallityttöjen tanssiporukka esitti Tiernapojat kuvaelman ja kirjastovirkailija Mervi Sauer luki Mika Waltarin Joulutarinoita ja Astrid Lindgrenin jouluista tekstiä. Novellikoukkuun osallistui 20 neulojaa. Peittoja on neulottu n. 60 kpl ja lisää on tekeillä. Novellikoukku Kuhmossa jatkuu to 26.1. klo 13.00.

Kuhmon novellikoukkutapaamisessa lukijana oli Mervi Sauer
Kuhmon Kristallityttöjen Tiernapoikakuvaelma


Uudet tapaamiset alkavat ensi vuonna ja peittojen tekemistä vielä riittää. Paljon on saatu jo aikaan. Kokoonnuimme Kainuun kirjastojen edustajien kanssa ke 14.12 maakuntakirjastotapaamiseen, jossa kävimme läpi monia yhteisiä asioita. Yhtenä asiana oli novellikoukkuhanke ja teimme pikaisen tilannearvion peittojen määrästä viikko sitten:

Hyrynsalmi             12 peittoa
Kuhmo                n. 60 peittoa
Paltamo                   18 peittoa
Puolanka                 15 peittoa
Ristijärvi                 12 peittoa
Sotkamo              n. 70 peittoa
Suomussalmi  reilu 30 peittoa
Kajaani                    91 peittoa
yht.                        308 peittoa

Valmiita peittoja toimitetaan kirjastoihin pikku hiljaa, joten tarkka luku elää koko ajan, mutta tulos on näin juhlavuoden alkaessa hieno! Ensimmäisten vuoden 2017 vauvojen maailmaan tulo on jo aivan ovella. Tarkoitus on jakaa peittoja neuvoloiden kautta.

Kajaanissa Novellikoukkupeittoja on esillä pääkirjaston eteisaulan vitriineissä joulukuun loppuun saakka.




maanantai 21. marraskuuta 2016

Peittoja on kertynyt jo mukavasti


Viime viikon perjantaina 18.11.16 oli Kajaanin kaupunginteatterissa Kainuun Suomi 100 -hankkeiden esittelytilaisuus. Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esiteltiin muutama suurempi juhlavuoden hanke ja teatterin juhlavuoden tulevaa ohjelmistoa käytiin läpi. Tilaisuudesta voi lukea mm. lauantain 19.11.16 Kainuun Sanomien viikonvaihde-Kainarista. Novellikoukku oli mukana kahvion esittelypöydässä ja pöydän ympärillä riitti kuhinaa. Lankapusseja lähti innokkaille käsitöidentekijöille useampia. Tilaisuudessa arvioitiin, että koko Kainuussa peittoja olisi kertynyt n. 150 kpl, mutta Kajaanin osalta lukuun laskettiin liian pieni määrä. Oikea kokonaisluku lienee lähempänä kahta sataa.   

Lankoja on Kajaanissa jaettu nyt parin kuukauden ajan ja valmiita peittoja on tähän päivään mennessä kertynyt 55 kpl. Näistä neulomalla tehtyjä on 29, virkattuja tilkkupeittoja 21 ja muulla mallilla virkattuja 5. Peitot ovat todella kauniita ja mukavan pehmeitä hypistellä.













Ja hypistelemään peittoja pääsee tiistaina 22.11.16 klo 18, jolloin Kajaanissa on seuraava novellikoukkutilaisuus. Toivottavasti paikalla on taas mukavasti väkeä kuten edellisellä kerralla.

Suomussalmella kokoonnuttiin novellikoukkuun viime viikolla. Paikalla oli 11 henkeä ja siellä tavoite alkaa olla puolivälissä. Valmiina viime viikon torstaina oli 31 peittoa  ja tämän näköistä jälkeä on saatu aikaan. Suomussalmella kokoontumiset on aloitettu jo keväällä.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Elias-sali tuli täyteen peittojen tekijöitä

Tänään kokoontui Kajaanin pääkirjastossa toinen Kajaanin novellikoukkutilaisuus. Ensimmäinen tilaisuus syyskuussa sai liikkeelle kymmenkunta käsitöistä kiinnostunutta ja kaikille tilanne oli uusi ja kysymyksiä oli paljon, myös tilaisuuden järjestäjällä. Tämän päivän tilaisuudessa idea oli useimmille jo tuttu ja valmiita peittojakin oli jo kertynyt. 

Kajaanissa olemme ottaneet käyttöön sotkamolaisten kehittämän idean, jossa pussitamme yhden peitteen langat + juhlavuoden merkin ja pusseja jaetaan kirjastoista innokkaille käsitöiden tekijöille. Näin saamme tätä isoa urakkaa eteenpäin. Pelkästään novellikoukkutilaisuuksien kautta emme mitenkään saa peittoja tehtyä tarpeeksi, koska tilaisuuksia on n. kerran kuukaudessa. Tavoitteena koko maakunnan osalta on vajaa tuhat peittoa, joista noin puolet tulee Kajaaniin. Pääkirjastosta lankapusseja on tähän mennessä jaettu 106 ja valmiita sinivalkoisia peittoja on kertynyt 26. Pusseista kolmasosa on mennyt Kaukametsän käsityöntekijöille.

Tämän päivän tilaisuudessa lukijana oli Maija Rissanen. Hänet oli houkuteltu lukijaksi melko lyhyellä varoitusajalla ja hän tuli paikalle tietämättä tarkkaan, mihin oli lupautunut. Maija oli löytänyt hauskoja novelleja, mm. Anna-Leena Härköstä, omasta kirjahyllystään. Paikalla oli 19 neulojaa ja tunnelma oli leppoisa. Keskustelua virisi mm. 1970-luvun vauvanhoidosta.